HYYLI

HÄÄ- JA JUHLASUUNNITTELU

PRÄSSÄTYT KUKAT

JUHLAKUKAT
IKUISIKSI MUISTOIKSI

Hyyli toi uuden palvelun Suomeen

Laitamme usein suuria summia rahaa tärkeiden juhlapäivien kukka-asetelmiin ja kimppuihin. Muutama päivä juhlien jälkeen kauniit kukat kuitenkin heitetään pois.

Kukat voi kuitenkin säilyttää valokuvien lailla ikuisina muistoina. Muunnamme morsiuskimput, syntymäpäiväkukat, valmistujaiskukat ja muut juhlakukat uniikiksi taiteeksi, jotka muistuttavat tärkeästä päivästäsi.

Juhlasuunnittelua tyylillä

tarinaanne mukaillen

Hyyli suunnittelee ja toteuttaa yksilöllisiä häitä ja juhlia toiveitanne mukaillen. Hyylin suunnittelemat juhlat ovat viimeisteltyjä kokonaisuuksia, visuaalisia elämyksiä, mieleenpainuvia ja täynnä tunnelmaa. Haluamme luoda juhlien jokaiset hetket teidän tärkeimmiksi muistoiksi.

Hyylin koti sijaitsee Oulussa, mutta Hyyli suunnittelee ja toteuttaa juhlia myös muualla Suomessa.  

Vietimme häitämme heinäkuussa 2022. Elina oli suunnittelemassa häitämme alusta alkaen. Toiveenamme oli, että häiden suunnittelu ja toteuttaminen olisi meille mahdollisimman helppoa ja stressitöntä. Tämä kaikki toteutui todella hyvin, sillä Elina piti huolen kaikesta pienintä yksityiskohtaa myöten. Luotimme Elinan visioon ja tiesimme, että hän osaa toteuttaa toiveemme ja samalla tuoda myös omaa näkemystään esiin. Saimme ihanat ja tunnelmalliset häät, sekä juuri meidän näköiset juhlat.

Johanna ja Janne

TUTUSTU PALVELUIHIN